Yhteistyö on hyvää bisnestä

Yhteistyö on hyvää bisnestä

Suomalaiset eivät taida olla yhteistyökansaa? Onko meillä yhteistyökyvytön kansanluonne? Vuoden 2014 Finlandia-palkinnon voittaja Jussi Valtonen kirjoittaa mainiossa kirjassaan ”He eivät tiedä mitä tekevät” mm. näin:

”Pelkäsivätkö nämä ihmiset todella toisiaan näin paljon? Että tekivät kaiken mieluummin huonosti yksin kuin hyvin yhdessä? Eikö kannattaisi kertoa toisille ideoistaan, jotta niistä voitaisiin yhdessä saada parempia? Jos Piilaaksossa oli järkevää liittoutua, eikö sitten pienessä nurkkauksessa keskellä metsää, muun maailman ulkopuolella? Mutta suomalaiset ilmeisesti halusivat tehdä kaiken omalla tavallaan, yksin, ilman apua, vanhojen kavereiden kesken, niin kuin aina ennenkin.”

Valtonen kirjoittaa kirjan päähenkilön suulla ja tiedemaailmasta, mutta kuvaus sopii hyvin myös suomalaiseen liike-elämään.

Jatkuvan parantamisen filosofia vaikutti 80- ja 90-luvulla yritysten johtamiseen voimakkaasti. Se juontaa juurensa japanilaisten yritysten kulttuuriin ja nousuun toisen maailmansodan jälkeen. Oma kokemukseni jatkuvasta parantamisesta oli hieno ja opettavainen. 90-luvun alussa Huhtamäen Leafillä tehtiin kohtuullisen hyvää tulosta, mutta parempaan oli mahdollisuus. Huomattiin, että työtä tehtiin aika lailla siiloissa, kukin omassa funktiossaan, ja työnantajan ja työntekijöiden välinen luottamus ei ollut erityisen hyvällä tasolla. Silloinen johto lanseerasi jatkuvan parantamisen ohjelman. Kyseessä oli oikeastaan kulttuurimuutos, joka aina ottaa aikaa.

Meitä valmennettiin ja sparrattiin, johtoryhmätyöskentely tiivistyi, jatkuvan parantamisen palavereita järjestettiin joka funktiossa, poikkiorganisatorisia tiimejä, ns. tulosryhmiä perustettiin, yhteisiä mittareita luotiin ja seurattiin. Töitä tehtiin aidosti yli organisaatiorajojen, prosessi edellä, funktionaalisen organisaation rajojen hiipuessa taka-alalle.

Tulokset olivat erinomaisia: organisaation ilmapiiri koheni, liiketulos parani, markkinaosuus oli kaikkien aikojen paras, ja kaikki tämä oli yhdessä saavutettu.

Voitaisiinko raja-aitoja poistaa myös yritysten väliltä? Uskon, että poikkiorganisatorista ajattelua voi käyttää myös yritysten kesken aidon ja tuloksellisen yhteistyön lisäämiseen. Mitä, jos suomalaiset PK-yritykset takoisivat menestystä maailmalla yhdessä? Yritysten välinen yhteistyö on Suomessa edelleen heikosti hyödynnetty mahdollisuus. Työskentelin monta vuotta Lumenella ja ihmettelin itsekseni jälkeenpäin, miksemme vertailleet muistiinpanoja esimerkiksi Marimekon kanssa? Peiliin on katsottava.

On erilaisia edunvalvontajärjestöjä ja teollisuusliittoja. Löytyy Team Finland ja Finpro, ja niin edelleen. Varmasti nämä organisaatiot ovat paikallaan, mutta tarvitaan enemmän!

Suomen saamiseksi nousuun tarvitaan juhlapuheiden ja koordinoinnin lisäksi tekemistä ja yhdessä tekemistä – kokkarikeskustelusta on siirryttävä kassavirtaan!

Neuvonantajayrityksemme 2nd Opinion rupesi viime vuonna vetämään kulutustavarayrityksille klinikoita, joissa yhdessä ratkaistaan toinen toisensa haasteita, opitaan toisilta ja vaihdetaan kokemuksia brändin rakentamisesta, jakelukanavien murroksesta sekä kansainvälisestä kaupasta. Klinikat ovat huolella ja yhdessä valmisteltuja ja 2nd Opinionin organisoimia. Me myös keräämme sopivan ryhmän yrityksiä ja luomme puitteet yhdessä tekemiseen. Tapaamisissa on löydetty yhteistyöideoita, joita klinikoiden välillä viedään käytäntöön. Palaute on ollut erinomaista.

Olen varma siitä, että arvoa luodaan yhdessä toimien, ja mikä parasta tällainen yhteistyö on varsin kustannustehokasta. Tähän ei tarvita yritystukia.

En usko suomalaisten kyvyttömyyteen tehdä yhteistyötä, mitä joskus kuulee perusteltavan kansanluonteella. Nuoret digiajan osaajat tuntuvat osaavan luontevan yhteistyön. Ehkä kokeneemmat ja vanhemmat liikkeenjohtajat tarvitsevat hieman aikaa ja totuttautumista mukavuusalueelta poistumiseen sekä jonkun, joka kannustaa tekemään yhdessä – kyllä sitten rupeaa tapahtumaan!

Pekka